Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (2024)

Lauri Markkanen pääsi juhlimaan voittoa uransa ensimmäisessä NBA:n tähdistöottelussa. Markkanen pelasi Giannis Antetokounmpon kipparoimassa joukkueessa LeBron Jamesin joukkuetta vastaan. Team Giannis oli Team LeBronia vahvempi pistein 184–175.

Aloitusviisikossa ollut Markkanen oli heti ottelun alussa iskussa. Suomalainen säväytti maukkailla donkeillaan. Markkanen teki heti pelin alussa seitsemän pistettä ja oli ensimmäisen viiden minuutin jälkeen koko pelin paras pistemies.

Toisella puoliajalla suomalaiselle ei suotu enää juurikaan kosketuksia palloon. Markkanen teki kuitenkin mainiot 13 pistettä ja oli Team Gianniksen neljänneksi paras pistemies. Team Giannis karkasi selvään johtoon kolmannella jaksolla Jayson Tatumin ja Donovan Mitchellin koreilla.

Boston Celticisiä edustava takamies Tatum teki ottelussa yhteensä 55 pistettä. Se on NBA:n kaikkien aikojen kovin pistelukema tähdistöpelissä. Entinen ennätys oli Anthony Davisin hallussa. Hän takoi 53 pistettä vuoden 2017 tähdistöpelissä. Tatum poimi tämän vuoden tähdistöpelissä myös kymmenen levypalloa ja antaa kuusi koriin johtanutta syöttöä.

Markkaselle komeita donkkeja tarjoillut Donovan Mitchell hehkutti suomalaista tähdistöpelin otteista. Mitchell oli viime syksynä Utahin ja Clevelandin kaupan suurin palanen, kun Markkanen siirtyi yhtäkkiä Clevelandista Utahiin.

Mitchell puolestaan muutti osoitettaan Utahista Clevelandiin, kun Utah laittoi aiemman joukkueen palasiksi ja lähti rakentamaan uutta nousua.

– On hauskaa, kuinka tuollaiset asiat toimivat, Markkasen kanssa samaa varausikäluokkaa oleva Mitchell hehkutti kaksikon yhteispeliä donkissa.

Tähdistöottelu pelattiin Utah Jazzin kotiareenalla Salt Lake Cityssä.

– Olen tuntenut Laurin jonkin aikaa. On ollut upeaa nähdä, että hän on loistanut täällä Utahissa ja saanut oman hetkensä.

Valintahetkellä kommelluksia

Varsinaiset tähdistöjoukkueet selvisivät vain hetki ennen ottelua, kun kapteenit James ja Antetokounmpo valitsivat joukkueensa. Markkanen päätyi Antetokounmpon joukkueeseen, kun hän jäi viimeiseksi valinnaksi tähdistöviisikon pelaajista.

Valintahetkellä nähtiin mielenkiintoinen episodi, kun Markkasen kanssa viimeiseksi aloitusviiskkopelaajaksi jäänyt serbialainen Nikola Jokic marssi jo kohti LeBron Jamesin joukkuetta ennen kuin James huusi hänen nimensä.

Jokic pahoitteli ottelun jälkeen tekoaan Markkaselle.

– Luulin, että olen viimeinen. Minusta tuntuu pahalta. Etenkin, kun hävisimme, Jokic kertoi lehdistötilaisuudessa.

Denver Nugggetsia edustava Jokic on valittu kahdella edelliskaudella NBA:n arvokkaimmaksi pelaajaksi ja on tälläkin kaudella suosikki voittamaan palkinnon.

Markkasesta tilanne ei haitannut pelin jälkeen. Markkanen kuittasi Jokicille, että hänen näkökulmastaan asiat kääntyivät parhain päin. Suomalainen oli kuitenkin voittavalla puolella ottelussa. Markkanen vitsailikin tilanteesta omassa lehdistötilaisuudessaan.

– Ei sillä ollut niin väliä. Olen vain iloinen, että pääsin mukaan tapahtumaan, Markkanen sanoi ja jatkoi naureskellen.

– Hän (Jokic) luuli olevansa viimeinen varaus ja nousi. Sen takia näytin huonommalta. Syytän häntä siitä.

Golden State Warriorsissa pelaava Draymond Green kommentoi myös TNT-kanavan lähetyksessä vähän koomistakin hetkeä Markkasen ja Jokicin välillä.

– Jos Jokic ei olisi kävellyt LeBronin luokse, LeBron olisi valinnut Markkasen miellyttääkseen yleisöä, Green sanoi suoraan tyyliinsä.

Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (1)
Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (2)
Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (3)

Markkasesta tuli ensimmäinen pohjoismaalainen pelaaja NBA:n tähdistöpelissä. NBA:n tähdistöpeli on hyvin arvostettu tapahtuma. Tähdistöpelaajan titteli arvostetaan korkealle NBA:ssa. Suomalainen oli vieläpä aloitusviisikkopelaajana mukana koripallon ehdottomassa eliitissä.

Markkasen mukaan tähdistöviikonlopun kohokohta oli varsinainen tähdistöpeli.

– Viettää se kentällä, ja perhe on mukana katsomassa. Pääsin myös hengaamaan heidän kanssaan. Oli ihan siistiä kokea tämä kaikki kotikaupungissa, Markkanen kuvaili Yle Urheilulle tähdistöviikonlopun kohokohtiaan.

Markkasen mukaan ensimmäinen kori tähdistöpelissä jäi mieleen, mutta päällimmäisenä suomalaisena oli mielessä kuitenkin tähdistöpelin voittaminen.

– Tämä oli tosi siisti kokemus. Tämä oli aika lailla sitä, mitä odotin. Olo on kuitenkin todella kiitollinen. En malta odottaa, että pääsen tänne uudestaan, Markkanen sanoi.

Markkasella paikka naulata voittoheitto

Team Giannis oli sen verran ylivoimainen, että lähes kaikki kentällä olleet pääsivät yrittämään voittoheittoa pelin lopussa. Ottelu ratkesi siihen, kumpi saa ensimmäisenä 182 pistettä. Myös Markkasella oli paikka ratkaista ottelu.

Suomalainen heitti kuitenkin kolmen pisteen heiton kentän kulmasta ohi. Pallo pyörähti ulos koriraudasta hetken pohdinnan jälkeen.

– Ajattelin vain, että pitäisikö donkata vai heittää kolmonen. Joel Embiid oli korin alla. Siksi mietin kauan. Olisi ollut hauskaa ratkaista peli, mutta saimme hoidettua homman, Markkanen sanoi ja viittasi yhteen NBA:n isoimmista tähdistä.

Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (4)
Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä – supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (5)

Utah Jazzin suurin tähti sai jo pelaajaesittelyssä suuret aplodit yleisöltä. Pitkin tähdistäviikonloppua muut NBA-tähdet ovat hehkuttaneet tällä kaudella ison kehitysloikan ottanutta suomalaista. Ennen tähdistöpeliä hehkuttajien joukkoon liittyi myös LeBron James.

– Laurin kohdalla oli kyse vain mahdollisuuksista. Lahjakkuus on aina ollut olemassa, kun hän tuli Arizonasta. Näitte lahjakkuuden Chicagossa ja Clevelandissa. Nyt on hän keskeinen palanen Utahissa. Hän on pystynyt näyttämään osaamistaan vielä enemmän, kun Utah pelaa enemmän hänen kauttaan. Hän on ollut aina lahjakas tyyppi, pari viikkoa sitten NBA:n kaikkien aikojen kovimmaksi pistemieheksi noussut James kehui.

Jamesille itselleen tähdistöpeli oli murheellinen. Hänen kipparoimansa joukkue hävisi, mutta James ei pystynyt myöskään pelaamaan tähdistöpeliä loppuun. James jätti tähdistöpelin kesken puoliajalla, kun hän loukkasi toisella jaksolla kättään. James otti osumaa, kun hän yritti kerran puolustaa kunnolla muuten viihdepainotteisessa ottelussa.

– Yritin torjua heittoa. Sormeni jäi jumiin korirautaan. Uskon olevani kunnossa, eikä siinä ole paljoa murehdittavaa. Jätin loppupelin väliin varotoimenpiteenä, James kertoi lehdistötilaisuudessa.

Myöskään Antetokounmpoa ei nähty kentällä ensimmäisten sekuntien jälkeen aiemman rannevamman takia. Antetokounmpo pelasi ottelussa vain 20 sekuntia.

– Otan päivä kerrallaan. Yritän päästä terveeksi. Mielestäni ei ollut millään tavalla fiksua pelata paljon tähdistöpelissä. Totta kai haluan osallistua, mutta loppujen lopuksi pitää olla myös kypsä. Tämä oli kova, mutta kypsä päätös levätä. Toivottavasti olen käytettävissä joukkueelleni, kun he tarvitsevat minua, Antetokounmpo kommentoi.

Lauri Markkanen säväytti NBA:n tähdistöpelissä –  supertähti pahoitteli suomalaiselle tökeröä temppuaan: ”Minusta tuntuu pahalta” (2024)
Top Articles
Latest Posts
Article information

Author: Virgilio Hermann JD

Last Updated:

Views: 6476

Rating: 4 / 5 (41 voted)

Reviews: 88% of readers found this page helpful

Author information

Name: Virgilio Hermann JD

Birthday: 1997-12-21

Address: 6946 Schoen Cove, Sipesshire, MO 55944

Phone: +3763365785260

Job: Accounting Engineer

Hobby: Web surfing, Rafting, Dowsing, Stand-up comedy, Ghost hunting, Swimming, Amateur radio

Introduction: My name is Virgilio Hermann JD, I am a fine, gifted, beautiful, encouraging, kind, talented, zealous person who loves writing and wants to share my knowledge and understanding with you.